On erityisen tärkeää, että on osa suurempaa kokonaisuutta

Alvar Aallon mukaan niinkin triviaalin tuntuista asiaa kuin tuolia suunniteltaessa on otettava huomioon laajempi konteksti mihin tuoli tulee valmiina sijoittumaan. Suunnittelijan tulee tuntea huone, mihin tuoli laitetaan. On tunnettava talo, missä huone sijaitsee. On myös tunnettava kaupunki, missä talo on. Laajemman kulttuurillisen kontekstin hahmottaminen on tärkeää, jotta tuote tai palvelu sopii ympäristöönsä ja vallitsevaan elämäntapaan. Minulla on ollut ilo saada kerta toisensa jälkeen perehtyä laajemmin käyttäjiin ja heidän tarpeisiin luodessani useita ja useita erilaisia tuotteita ja palveluja.

Digitalisaatio luo miljoonille ihmisille työkaluja, joilla heidän arkiset askareet ja työssäkäynti helpottuvat. Digitalisaatio parhaimmillaan vie kohti kestävämpää yhteiskuntaa. Näin todetaan tuoreessa Sitran ja Future Earthin tuottamassa raportissa, joka esittelee keinoja, joilla voimme vähentää hiilidioksidipäästöjä ja pitää ilmaston lämpenemisen alle tavoitellun 1,5 C°. Tänään idässä raivoaa taifuuni Mangkhut ja lännessä Florence-myrsky, takana on Suomen kesän 64 hellepäivää ja samaan aikaan Atlantin merivirtaukset ovat heikoimmillaan 1500 vuoteen, sitä haluaa tehdä osuutensa fossiilisen aikakauden kääntämiseksi kohti lupaavampaa ja ekologisesti kestävämpää neljättä teollista vallankumousta.

Digitalisaatiossa syntyy palveluja, joiden avulla ei tarvitse matkustaa paikasta toiseen vaikkapa hoitaakseen vakuutusasioita tai uusiakseen reseptin aamulla kello 03 vast’ikään julkaistulla 24/7 avoinna olevalla Digiklinikka-palvelulla. Edellä mainitun raportin mukaan merkittävä määrä aloja voi hyötyä digitalisaatiosta mm. metsätaloudessa yksi mies voi istuttaa 100 000 puunsiementä päivässä dronella. On ilo huomata, että humanistinen näkökulma on erityisen tärkeä teknologian alalla, sillä olennaista ei ole teknologia sinänsä, vaan taitoa esittää oikeita ja olennaisia kysymyksiä.

Ajat muuttuvat nopeasti, enää emme voi tuudittautua siihen, että kerran koulutettu on aina koulutettu. Osaamisen uudistaminen on toinen luonto modernille ihmiselle. Uusia teknologioita syntyy jatkuvasti, ja esimerkiksi lohkoketjuteknologia osoittautunee erittäin olennaiseksi pohjaksi rakentaa palveluja tulevaisuudessa. Uusille ilmiöille on tyypillistä, että niistä höpötetään hetkellisesti kaikissa kanavissa. Olennaista on kumminkin se, mitä jää jälkeen suurimman haloon kaikottua. Lohkoketjun potentiaali on toimia varmistuskeinona esimerkiksi vakuutusalan tai terveysalan dokumenttien hallinnassa.

Meidän on tehtävä osamme kaikilla tasoilla. Niin yksilöinä, perheinä, yhteisöinä, kaupunkeina, maina, maanosina ja globaalilla tasolla. Joskus yksilötasolla tapahtuva liike, vaikkapa roskien lajittelu voi tuntua turhalle varsinkin Tampereen kaltaisessa kaupungissa, missä Tammervoima voi muuntaa muovipussin kaukolämmöksi, niin silläkin on kuitenkin väliä ja tarkoituksensa. Ennen kaikkea yksilön valinnat osoittavat arvoja ja asennetta.

Kuva: Pixabay by geralt

Kaupunkilainen metsässä

Menin metsään elokuussa. Sanoivat että vakiopaikkaan ei ole tullut mustikkaa. Kävelin ohi, turha minun olisi sieltä kiertää, muut kyllä tietävät. Tänä vuonna ei muutenkaan marjaa tule. Sanoivat että ovat nuppineulanpään kokoisia Orivedellä.

Saapastelen haipakkaa tien yli kohti naapurin metsää. Ovat kaataneet metsää, tehneet aukon ja varmaan vetäneet vesakkomyrkkyä kesällä, että aukko ei kasva umpeen. Niin tekivät ainakin kun oli pieni. En poimi aukolta, suuntaan metsään ja löydän kuin löydänkin hyvän mustikka-apajan.

Rupean siinä nyhtämään marjoja muutaman litran ämpäriini. Välillä käsin, jotta roskaa ei tulisi ja välillä turhautuneena hitauteeni riivin poimurilla kohdista, missä marjaa on paljon. Parhaimmillaan mättäät on sinisenään. Ja marja on isoa. Vai että ei mustikkaa tulisi tänä vuonna. Paikka vetää vertoja pari vuotta sitten löytämälleni paikalle.

Poimiessa vierähtää tunti, matkustajakone lentää yli, on hiljaista, vierähtää toinen tunti, kone lentää toiseen suuntaan. Sanko alkaa täyttyä ja selkää kivistää. Neljä tuntia ja saan pikkuruisen viiden litransangon täyteen. Siinä on aikaa miettiä asioita. Mitä siinä sitten miettii.

Kaikenlaista. Eniten mietin sitä kuinka mustikat eivät olekaan niin yksinkertainen juttu, että niitä vaan kannetaan kaupan pakastimesta hintaan 2,50 pöytään ja vedetään smoothiessa joka aamu pussillinen. Jos mustikoiden kerääminen on todella näin työlästä, en taida tosiaankaan vetää näitä kurkusta alas ikään kuin jonain arkipäiväisenä tuotteena, jota on saatavilla mielin määrin.

Syntyy aivan uudenlainen näkökulma, se paljastaa minun olevan hyvin eriytynyt luonnosta. Olenko kaupunkilaisenaikään kuin alkanut kuvitella, että mustikat kasvavat pakastealtaassa, liha kasvaa tiskissä ja maito hyllyssä. Olen alkanut ajatella, että niitä voi sitten vetää sieltä mielin määrin. Olen unohtanut mikä työ siihen kaikkeen sisältyy. Olen eriytynyt tuottamisesta. Kun olemme eriytyneet tuottamisesta olemme alkaneet kuluttaa liikaa.

Luontosuhteeni on katkennut. Ja väitän että niin on monen muunkin kaupungissa asuvan kaupunkilaisen laita, vaikka kuinka olisivat juuriltaan maalaisia kuten minä. Olemme kasvaneet kuplaan, missä olemme eriytyneet luonnosta. Alkaneet pitää sitä itsestämme erillisinä kerroksena. Vaikka itse olemme osa luontoa. Mietin siinä mättäällä sitäkin että miten ihmeessä ihmiset ovat aiemmin ehtineet kerätä ruokansa, kun jo pelkkä mustikoiden poiminta vie koko päivän.

Mutta se on totta, että ei tässä maailmaa pelasteta. Tästä on parempi ajatella niin, että hienoa jos saajalle ja antajalle tulee hyvä mieli. Parantaahan se tunnelmaa, jos ei tarvitse roskiin viskata syötäviä hedelmiä.

Meidän pitäisi palauttaa luontosuhteemme. Elämä on ajatuksia ja tekoja. Tänään vähentääkseni ruokahävikkiä keksin lopulta oivan ratkaisun iänikuiseen ongelmaan. Hävikkiruokaan – jääkaappiin aina säännöllisesti jää jotain mitä ei ehdi käyttämään. On syynä sitten vääränlainen ostoslista, joka saa ostamaan liikaa. Tai joskus syynä on se että lähtee reissuun. Löysin Olio-applikaation, jonka asensin puhelimeeni illalla. Sen kautta voin antaa eteenpäin sen mikä on ylimääräistä. Tänään jääkaapista löytyi vain jäävuorisalaattia, ja kaapista vaahtokarkkeja. Niillä on hyvä lähteä kohti muutosta.

Mikä sitten lopulta sai aikaan näkyvää toimintaa? Minun kohdallani siihen tarvittiin yksi syksyinen tiistai-ilta ja muutama reissu roskakatokseen. Rupesin funtsimaan touhun järjettömyyttä. Miksi kannan roskikseen kilokaupalla sekajätettä, biojätettä ja aikakausilehtiä? Lakkasin ymmärtämästä yhtälöä, jossa ostan rahalla jotain mitä sitten kiikutan hetken kuluttua roskalaatikkoon. Seuraavan kerran otan mustikoita vain ruokalusikallisen tai ehkä pari.

(Kuva: Markus Spiske on Unsplash)

 

Ulkona IT-loppuotteluista?

Tivian mukaan tarvittaisiin heti 7000 uutta IT-osaajaa työmarkkinoille https://bit.ly/2x4Hlue. Parin vuoden kuluttua osaajapulaa olisi jo 15000. Kansantaloutemme kärsii 3-4 miljardia euroa vajeen takia. Mitä sitten pitäisi tehdä maamme teknologiateollisuutta haittaavalle ICT-osaajavajeelle? Uudelleenkouluttaminen on yksi erittäin hyvä, ja monet tahot yliopistoja myöten ovatkin tarttuneet siihen. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sisäänottomäärien nostaminen on toinen esitetty keino. Kolmas ehdotettu keino on vähentää korkeakoulutettujen maastapakoa https://yle.fi/uutiset/3-10123508ja lisätä korkeakoulutettujen maahanmuuttoa. Tai ehkäpä tehtävät pitäisi siirtää ulkomaille, vaikkapa Intiaan?  Mitä muita keinoja voisi olla osaajapulan hallintaan? Entäpä mitkä keinot ovat realistisia lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä?

Siis me saadaan miljardeja lisää kansantalouteen, jos me korjataan tämä

Työvoiman uudelleenkoulutus on tehokas ja joustava tapa muokata olemassa olevaa osaamista vastaamaan nykypäivän tarpeita. Tuttavapiirissäni useampi henkilö on löytänyt uuden mielenkiintoisen tehtävän nimenomaan IT-alalta uudelleenkouluttautumisen kautta. Uudelleenkouluttautumisessa käytetään intensiivisiä kursseja, jotka kestävät muutamista viikoista muutamiin kuukausiin, ja niiden avulla voidaan tehokkaasti muuntaa osaamista lyhyessä ajassa kysyntää vastaavaksi.

Korkeakoulujen sisäänottomäärät voivat tuoda pitkällä tähtäimellä helpotusta tilanteeseen. Paras tulos syntyy, kun tutkinnoissa keskitytään lyhyihin tutkintoihin, kuten kandidaatin tutkintoon, ja jatkotutkinnot varataan tutkimusorientoituneille opiskelijoille. Kun perustutkinnon sisältyy riittävästi käytännön harjoittelua yrityksien kanssa, niin valmistuvilla on näytöt ja osaamispohja siirtyä työelämään. Tutkinnoissa on opiskelijoita jo ohjattukin kandidaatin tutkinnon suuntaan maisterin sijasta, ja muutos on mielestäni hyvä. Pitkä opiskelu julkisesti rahoitetuissa yliopistoissa tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Näen tärkeäksi etenkin tekniikan aloilla mahdollisuuden siirtyä aikaisessa vaiheessa työelämään. Aikainen siirtyminen antaa mahdollisuuden käytännön työn tekemiseen, minkä jälkeen teoriapainoisempi jatko-opiskelu on aivan erilailla hedelmällistä.

Osaakko nää lohkoketjua? Ny ois tarvetta laittaa uusiksi koko tapa toimia.

Onko yliopistomaailma kykenevä adaptoitumaan muuttaviin teollisuuden valmiuksiin riittävän nopeasti? Yliopiston tehtävä on opettaa perusteet opiskelijoille eri teknologioista ja harjoittaa mielellään mahdollisimman laadukasta tutkimusta. Työelämään siirtyvän yksilön syvällisempi perehtyminen uusiin teknologioihin vaatii omatoimista opiskelua. On tapahtunut muutos, emme voi olettaa saavamme koulutustakaan valmiiksi paketoituna. Muutos koskee ihan kaikkia, ei vain kandeja tai maistereita. Uudet teknologiat syntyvät ja muuntautuvat jälleen uusiksi nopeasti, eikä niitä siten ole mahdollista huomioida tutkintouudistuksissa, joiden aikajänne on vuosia. Otetaan vaikkapa esimerkiksi lohkoketjuteknologia – kuinka moni yliopisto Suomessa opettaa sitä?

(Kuva: Photo by Sara Kurfeß on Unsplash)